Kulttuuripolitiikan keskeinen tavoite: taiteilijat pois köyhyydestä

Mari Kousa-Kuusisto /

Mari Kousa-Kuusisto Turun pääkirjastossa.

Millainen olisi Suomi ilman kirjallisuutta, musiikkia, kuvataidetta, teatteria? En halua edes ajatella. Suomessa on ihanan rikas ja monipuolinen kulttuurielämä, jota on tärkeä vaalia. On todella arvokasta, että meillä taiteilijan ammatti on tasa-arvoisesti mahdollinen periaatteessa kenelle tahansa, se ei ole rajautunut vain varakkaista perheistä tulevien etuoikeudeksi. Mahdollisuudeksi niille, joiden ei tarvitse kantaa huolta toimeentulostaan. On tärkeää, että taiteilijuuteen on jatkossakin tasa-arvoiset mahdollisuudet perheen tulotasoon ja varakkuuteen katsomatta.

Perustulokokeilua laajennettava taiteilijoihin

Kirjailija Johanna Hulkko kuvaa hyvin taiteilijan arkea: vuosittain verotuksessa voi olla lähemmäs parisenkymmentä palkkionmaksajaa tai työnantajaa. Taiteilijan leipä on todella pieninä palasina maailmalla. Hulkko myös toteaa suoraan, ettei uskalla ajatellakaan sellaista tilannetta, että hän esimerkiksi sairastuisi. Nyt homma pysyy kasassa, koska hänellä on ollut onnea, ja hän jaksaa ja pystyy työskentelemään seitsemänä päivänä viikossa.

Mielestäni taiteilijana selviytymisen ei pitäisi edellyttää hyvää tuuria elämässä ja työntekoa ilman vapaata. Uskon, että perustulo olisi hyvä uudistus myös taiteilijoiden kannalta. Perustulo ei tee kenestäkään varakasta, mutta antaisi taiteilijalle hieman taloudellista liikkumavaraa. Kun elämä ei kuukaudesta toiseen kierry sen ympärille, millä maksetaan ruoka ja asuminen seuraavassa kuussa, voi keskittyä paremmin omaan ammattiinsa, taiteen tekemiseen. Perustulokokeilua pitää siksi laajentaa ja ulottaa se myös taiteilijoiden ammattiryhmään.

Rahapelituotoista kohti budjettirahoitusta

Taiteen ja kulttuurin rahoitus on pitkään pysynyt samalla tasolla valtion talousarviossa. Tämä on johtanut siihen, ettei taiteen rahoitus ole pysynyt yleisen kustannuskehityksen mukaisella tasolla. Siksi taiteeseen ja kulttuuriin kohdistettavien määrärahojen osuus valtion talousarviossa on nostettava nykyisestä 0,8 prosentista yhteen prosenttiin. Lisäksi yli puolet kulttuurin ja taiteen rahoituksesta tulee nykyisellään rahapelitoiminnasta. Kun rahoitus on näin suurelta osin sidottu rahapelitoiminnan tuottoihin, se luo epävarmuutta rahoituksen jatkuvuudesta. Lisäksi veikkausvoittovaroissa on pohjimmiltaan kyse eettisesti arveluttavista tuotoista, jotka perustuvat usein pienituloisten ihmisten peliriippuvuuden hyödyntämiseen. Pitkällä tähtäimelle taiteen ja kulttuurin rahoituksen painopistettä tuleekin siirtää rahapelituotoista valtion budjettirahoitukseen.

Valtion nykyinen taiteilija-apurahajärjestelmä luotiin vuonna 1968. Tuolloin taiteilija-apuraha teki taiteilijasta – apurahakauden ajaksi – keskituloisen. Nykyisellään taiteilija-apuraha on noin 1700 euroa kuukaudessa eikä taiteilija sen avulla aina nouse edes köyhyysrajan paremmalle puolelle. Kun apuraha ei riitä elämiseen, ei se täytä tarkoitustaan eli sitä, että taiteilija voisi keskittyä kokopäiväisesti taiteen tekemiseen. Taiteilija-apurahat ovat yksi keskeisimmistä keinoista, millä valtio voi edistää taidetta Suomessa. Siksi tulevan hallituksen tärkeimpiä kulttuuripoliittisia päätöksiä olisi taiteilija-apurahojen korottaminen. Sivistystä ja kulttuuria arvostavassa Suomessa perusedellytyksenä pitäisi olla, etteivät ne, jotka sitä luovat, joudu tekemään työtään nälkäpalkalla.


Kuva: Rewan Kakil


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *