Tällä viikolla on jälleen uutisoitu Oulun järkyttävistä seksuaalirikosepäilyistä.
Samoin siitä, miten tietyissä uskonnollisissa piireissä lasten hyväksikäyttöä ilmenee edelleen.

Suututtaa ja raivostuttaa.

Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan sellaista, eikä yhdenkään lapsen pitäisi joutua edes sellaiseen vaaraan. Keskustelussa minua ihmetyttää se, olemmeko me aikuiset kuvitelleet, ettei sellaista ole.

Omasta nuoruudestani on jo kauan, mutta jopa minä muistan, miten paljon tuon elämänvaiheen chattikokeiluissa oli kyse seksistä. Iso osa KissFm-chattiin eksyneen tytön juttukumppaneista ehdotti seksiä, kyseli mieltymyksiäni, lähetti kuva- ja tapaamispyyntöjä, vaikka korostin monesti olevani vasta 13-vuotias.
Äidille tai isälle en ikinä kehdannut kertoa koko chatistä, saati siellä saamistani ehdotuksista. Häpesin ja pelkäsin. Minua ei ollut kielletty Chat-huoneissa käymästä, mutta niistä kokemuksista oli silti vanhemmille vaikeaa tai mahdotonta puhua.
Suomi24 vasta villi olikin, sinne en koskaan toista kertaa uskaltanut edes mennä.

Myöhemmin sain tietää miten reilusti yli 20-vuotiaat miehet hyväksikäyttivät alle 15-vuotiaita tyttöjä. Miehet pelottelivat tytöt hiljaiseksi uhkaamalla kertoa vanhemmille. He uskalsivat kertoa minulle, mutta eivät antaneet ottaa yhteyttä poliisiin. Nuorena ja tietämättömänä en ymmärtänyt ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja se vaivaa minua yhä.
Miehet eivät jääneet koskaan kiinni, mutta tytöt saivat valtavasti traumoja ja pelkoja.

Valitettavasti nämä tarinat eivät jää tähän.
Minun nuoruusvuosistani sosiaalinen media on räjähtänyt kaikkialle. Yhteydenpidosta ja häirinnästä on tullut paljon helpompaa ja tietyllä tavalla intiimimpää. Tänä päivänä nuoret ovat somessa koko ajan; Itse muistan käyneeni kirjastossa kerran viikossa chattaamassa, eikä edes tekstareita voinut 2, 50 markan hinnalla kauheasti lähettää

Viime aikoina olen pohtinut, mitä hiivattia pitäisi tehdä?
Miksi nuoret eivät uskalla puhua meille aikuisille ja mitä meidän pitäisi tehdä toisin?

Helsingin poliisi on antanut tähän hyvät ohjeet:

  • Kerro lapsellesi sosiaalisen median vaaroista
  • Selvitä, mitä sosiaalisen median sovelluksia lapsi käyttää ja perehdy niiden yksityisyysasetuksiin. Seuraa myös lapsen profiileita.
  • Kysy, keiden kanssa lapsi juttelee. Rohkaise häntä kertomaan heti, jos joku tuntematon ottaa yhteyttä tai pyytää kuvia tai tapaamista.
  • Kerro lapselle somen vaaroista ja itsemääräämisoikeudesta.
  • Jos epäilet lapsen joutuneen häiriköinnin tai seksuaalirikoksen kohteeksi, ota lapselta puhelin pois, jotta hän ei poista todistusaineistoa. Tallenna kuvakaappaukset kaikesta yhteydenpidosta lapsen ja epäilyttävän henkilön välillä.
  • Älä ole itse yhteydessä epäiltyyn hyväksikäyttäjään tai estä hänen yhteydenottojaan, vaan ota yhteyttä poliisiin mahdollisimman pian.

Itse lisäisin kuitenkin tähän sen, että meidän on pakko puhua asioista avoimemmin.
Yhdenkään lapsen ei tule kokea, että hän tekee jotain väärin, jos joku aikuinen hyväksikäyttää häntä.
Yhdenkään lapsen tai nuoren, aikuisenkaan, ei tule ajatella, että jokin hyväksikäyttö on enemmän väärin kuin toinen. Kaikki teot tulee tuomita. Kaikkialla.
Pitää luoda ilmapiiri, jossa lapset uskaltavat puhua ilman häpeää.
Jos me aikuisetkaan emme osaa sitä, miten lapset osaisivat ilman todella suurta tukea?

Sisäministerin kanssa olen kyllä täysin samaa mieltä siitä, että lähiöpoliiseja tarvitaan koko ajan enemmän!
Ja niitä aikuisia, joilla on rohkeutta ottaa asia puheeksi. Tämä on meidän kaikkien asia, ei vain vanhempien.